KUUNTELE KESÄN
KUUMIN HITTI TÄÄLTÄ!!
koneWiki tietää: "Kondomi eli varmuuskumi on siittimen päälle vedettävä suojus, joka toimii sekä ehkäisyvälineenä että seksitautien leviämisen estäjänä."
koneProtect esittää: Viisi tai kolme korkealuokkaista lateksikondomia reippaanpunaisessa boksissa. Mahtuu mukavasti povariin tai pikkulaukkuun. Tuottaa nautintoa turvallisesti ja useita kertoja. Boksin sisällä yksityiskohtaisesti demonstroitu esitys rullauksesta ja muusta käytöstä. Myös ruotsinkielisellä tekstillä.
Saatavilla viiden ja kolmen ja kahden kappaleen pakkauksissa ja sadoista kondomiautomaateista ympäri Suomen.
koneWiki tietää: "Liukuvoiteella eli liukasteella vähennetään ihon aiheuttamaa kitkaa mm. yhdynnän aikana ja masturboitaessa. Liukuvoidetta levitetään emättimen alueelle tai peniksen päähän ennen yhdyntää."
koneProtect esittää: Vesipohjainen liukuvoide poistamaan kaiken maailman rajoitteita ja kitkoja. Turvallinen ja tutkittu, punaisessa ainakin 10 roiskaukseen riittävässä tuubissa (30 ml). Tuubissa myös kätevä tikannokkainen pursotin, joka ei turhia leventele. Sisältää vain mielihyvää tuottavia ainesosia